Easter: Champagne and Friends

Easter time! That means 4 days of holiday! Someone said "Welcome to Vanuatu, the land of public holidays" as there seems to be a public holiday every few weeks (and sometimes, without any warning. One day we had to send our students home in the middle of the day because it had been made a holiday all of a sudden). But, Easter is, truly, a legit holiday. Also, here it's less about bunnies and witches and such. It seemed very fitting that in our spiritual education class we should be talking of Jesus and His teachings on love that Thursday morning. Then we finished school before lunch with assembly (we always finish the week with one). In this assembly we sang a really nice song to commemorate His Holiness Jesus Christ which I had had the great joy of learning with the beloved yr10's the day before. The words go like this: 

Above all powers, above all Kings

Above all of nature and all created things

Above all wisdom and all the ways of man 

-- You were here before the world began

Above all Kingdoms, above all thrones

Above all wonders the world has ever known.

Above all wealth and treasures of the earth

There's no way to measure what you're worth…

Crucified

Laid behind the stone

You lived to die rejected and alone

Like a Rose

Trampled on the ground

You took the fault 

And thought of me …above all.

When we were learning the song, I completely forgot I'm a teacher and not a student. So I was really surprised when everyone was asked to wish me a good afternoon as they left the classroom. Me -- why?? OH! Right…!!

When the students left the school, I found myself thinking: "Oh no! I'm going to miss them!" …uh oh. It's only 4 days… I dare not think of the heartbreak I'll have to face at the end of the year. Ohhhhh. But that's still many many months away, thank goodness!

We got to do something really special for Easter: A DAY TRIP TO CHAMPAGNE BEACH!!!!! We got the truck for our use, filled it with friends and off we went! It was maybe an hour's drive from Luganville and I enjoyed it to the MAX! We had unkel Steve with us and he was kind enough to do the driving --- which meant that I got to do my favorite thing and travel at the back. This also meant that I got to discover that the seat in the "middle" of the side of the truck is the trickiest because there's hardly anything to hold on to. Good thing I was traveling with good peeps who didn't care when I suddenly grabbed their hands, fingers, knees or shoulders - whatever was closest - to stay on board. Fun times.

Ok so the beach… It's one of, if not THE best beach in Vanuatu! It was breath-taking. One of those moments when I had to pinch myself - is this real? Am I really here? Am I really inside a postcard or a screensaver? I'll let the photos do the speaking:

The amazing thing was that we pretty much had the whole beach just for ourselves for most of the time we were there. Incredible. Collecting shells, games, walks, fun with sand (haaahahhahaha), swimming, jumping, picnic... In the afternoon it started to rain - which filled the hopes of the younger ones in our company, who had hoped for rain - but did that mean we packed our things to go? NO!!! "I'm swimming in the rain! I'm swimming in the rain! What a glorious feeling, I'm happy again…!" We also kept playing "beach rugby" or whatever it was we were playing - in fact, it was much funner in rain.

I do hope we get to go back again. And maybe again again. 

So as mentioned, the truck was filled with friends. Let me introduce a few of them to you:

Ella is my Vanuatu-sister. She's one of my students but more importantly a dear dear friend. I call her my little big sister, because for me she's like a little sister, but she's also like a big sister, because I always go to her for help and support! She's the one I have the privilege to help with the many children's classes and she never seizes to amaze me with her great enthusiasm and talent with kids. A kind and beautiful spirit. Ella has lived all her life in Vanuatu, so she's a total aelan gel. 

Zarrin is my fellow volunteer with whom I have the joy of sharing numerous things: a hut, the task as a librarian and a volunteer, hilarious everyday occurrences, the challenges of being far from everything we used to know, and some HQ convos to name just a few! She's from Sydney, Australia.

Marcus  (on the right) is a basic science and maths teacher who (for now) also lives on campus. Marcus is on year 5 of a three year commitment of teaching - he's a local now! :) I don't blame him for extending his stay… :) Marcus lives on the other side of our hut and all in all is a treasure to have around. He's fun and peculiar, though also a bit of a mystery man.. Half Japanese, half Canadian, btw, and has always lived on an island!

Joshua (on the left) is our neighbor. He probably knows everyone on Santo (or so it seems) - he has friends evvvverywhere and no wonder!  He has the craziest high-pitched laughter that can be heard and recognized from afar but a very deep voice when he speaks. I love the contrast! Hahaha! He has a passion for empowering junior youth and I admire him for the way he's building up and being a part of this community.

Kasto… is another funny one. And I mean FUNNY! He's a hit with the kids and a fantastic children's class teacher - I got to witness some of Kasto magic last time we went to the villages about a week ago. If Kasto is present, it's bound to be a good time. He's the newest member of the local Bahá'í community - member since like 2 weeks ago! Me and Zarrin like to take care of his sugar intake.

Job. One of my favorite things I love to do is to make this guy smile and laugh - and that really doesn't require an awful lot! :) We have a children's class every Wednesday in his neighborhood and another one on Sunday afternoons. Other times it's most likely that you'll find us with guitars in our hands and songs on our (ok, my) lips. He's also likely to contribute a golden thought for conversations. Currently, I think he doubts my abilities in Bislama, but I'll show him…… Just wait and see, mister..

There's still one little friend who deserves to be introduced, even if he wasn't at the Champagne Beach with us. In fact, he'd deserve a whole post just for himself. Owen is a first-grader in our school and I consider him my nambawan little friend. He's the little brother I never had. I carry him in piggyback and he tells me stories in broken English. Recently he's taken up a habit of attacking me with full force from a blind corner - each time I almost lose my balance, but then it just turns into a fun game of acrobatics. Owen is a sweetheart and there's not a day when his yell "Miss Elina! MISS ELINA!" doesn't bring a wide smile on my face.

That's all from this corner of the world, how are things over there?

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Se olis kuulkaa pääsiäinen eli neljä päivää lomaa! Joku tässä taannoin sanoi: "Tervetuloa Vanuatulle, pyhäpäivien luvattuun maahan", noita pyhäpäiviä kun tahtoo olla harva se päivä (ja välillä jopa ilman varoitusta: yksikin päivä meidän piti lähettää oppilaat kotiin, koska päivä oli yhtäkkiä julistettu vapaaksi). Mutta pääsiäinen on toki todellinen juhlan ja pyhän aihe. Täällä siinä on myös vähemmän kyse pupuista, noidista ja vastaavista. Tuntui jotenki tosi sopivalta, että satuttiin puhumaan Jeesuksen opetuksista rakkaudesta mun moraalikasvatuksen ryhmän kanssa tuona torstai aamuna. Koulu päättyi yhteiseen kokoontumiseen (päätämme jokaisen viikon näin). Jeesuksen kunniaksi lauloimme kauniin laulun, jonka pääsin ilokseni edellisenä päivänä oppimaan rakkaiden kymppiluokkalaisten kanssa. Laulua opetellessamme unohdin täysin olevani opettaja enkä oppilas. Ei siis ihme, että hämmennyin ihan tyystin, kun oppilaita pyydettiin toivottamaan mulle hyvät päivänjatkot. Häh? Mulle?? MIKS??? Aaainiiijoojuuu……!

Oppilaiden lähtiessä koululta, huomasin miettiväni "Voi eiii, mulla tulee teitä ikävä!" …O-ou… Kyse on vaan neljästä päivästä… Enpä taida uskaltaa ollenkaan ajatella sitä massiivista sydänsärkyä, joka väistämättä odottaa vuoden lopussa. Huhhhh. Mutta se on onneksi monen monituisen kuukauden päässä - turha sitä on ajatella, tulkoot tullessaan! 

Pääsimme tekemään jotain oikein erityistä pääsiäisen aikana: RETKI CHAMPAGNE BEACHILLE! Saimme auton käyttöömme, täytimme sen ystävillä ja eikun matkaan vaan! Tää "shamppanjaranta" on ehkä reilun tunnin ajomatkan päässä Luganvillestä ja mä nautin matkasta 100%:sti. Steve-setä ystävällisesti suostui kuskiksi, joten suureksi ilokseni sain matkata auton lavalla. Lempparijuttuja. Tää tarkoitti myös sitä, että sain oppitunnin lavalle sijoittumisesta. Opin kantapään kautta, että keskimmäinen "laitapaikka" on haasteellisin, koska siinäpä ei ookkaan oikeen mitään mistä pitää kiinni! Onneksi matkasin sellaisten mukavien tyyppien kanssa, joita ei pahemmin häirinnyt vaikka välillä ja täysin varoittamatta yhtäkkiä tarrasinkin kiinni heidän käsiinsä, sormiinsa, polviinsa ja olkiinsa (mikä milloinkin nyt sattui olemaan lähinnä) pysyäkseni kyydissä. Olipahan hauskaa!

Mutta niin, itse ranta… Se on yksi Vanuatun parhaista, ellei jopa paras ranta. Henkeäsalpaavan kaunis paikka. Juuri sellainen paikka, että piti taas nipistää itseään, että uskoi näkemänsä todeksi. Oonks mä tosiaan täällä, postikortissa/näytönsäästäjässä? Tsekatkaapa noita kuvia!

Uskomattominta oli, että meillä oli suunnilleen koko ranta vain omassa käytössämme - ei ristinsielua lähimainkaan! Mieletöntä! Siinä sitä sitten keräiltiin simpukoita, pelattiin pelejä, käveltiin pitkin rantaviivaa, leikittiin hiekkaleikkejä (hehehehe), uitiin, hypittiin, piknikoitiin…. Iltapäivällä saapui sadekuuro. Nuorimmat matkalaisistamme olivat toivoneetkin sadetta. Vaan eihän me mitään suojaan lähdetty, päinvastoin! Jatkettiin vaan rantarugbya (tai mitä ikinä nyt pelasimmekaan) ja vähät välitimme sateesta. Itseasiassa, se oli paljon hauskempaa sateessa!

Toiveena on, että pääsisimme tuonne vielä takaisin. Ja ehkä vielä uudelleen. Ja ehkä vielä uudelleen.

Kuten tuli mainittua, oli auto täynnä ystäviä. Taidanpa esitellä heistä muutaman!

Ella on Vanuatu-siskoni! Hän on yksi oppilaistani mutta ennen kaikkea rakas ystävä. Kutsun häntä välillä pikkuisosiskokseni, sillä häneltä saan isosiskollista tukea ja apua, vaikka hän onkin kuin pikkusisko! Mulla on ilo ja etuoikeus auttaa Ellaa aina monilla lastentunneilla ja joka kerta äimistyn hänen innostuksestaan ja taidostaan olla lasten kanssa. Hän on koko olemukseltaan niin hellä ja kaunis. Ella on viettänyt koko ikänsä Vanuatulla, joten hän on täysin aelan gel, saarityttö!

Zarrin on vapaaehtoiskamuni, jonka kanssa saan ilokseni jakaa vaikka mitä: jaamme mökin, kirjastonhoitajan ja vapaaehtoisten työt, hupaisat jokapäiväiset sattumukset ja täällä olon haasteet. Lisäksi jaamme mahtavia keskusteluja. Hän on Sydneystä.

Marcus on yksi koulumme luonnontieteiden ja matikan opettajista, ja sattumoisin myös asuu kampuksella (heh, kampus, heh). Marcus tekee nyt viidettä vuotta kolmen vuoden opetuspestistään :D Enpä voi miestä syyttää tänne jäämisestään… Marcus asuttaa (toistaiseksi) mökkimme toista puolta ja on kaiken kaikkiaan oivallinen tyyppi. Hassu ja omalaatuinen, joskin aikamonen mysteerimies välillä… Marcus on japanilaiskanadalainen ja on aina asunut saarella!

Joshua on naapurimme. Hän tuntee varmaan kaikki Santolla (siltä ainakin vaikuttaa) - Joshualla on ystäviä kaikkialla eikä ihme! Joshualla on hulluin falsettinauru ja mitä syvin ääni puhuessaan. Mää niin rakastan sitä kontrastia!! Hahahah! Hänen sydämessään palaa liekki varhaisnuorten voimauttamista kohtaan ja ihailen suuresti hänen tapaansa olla osa yhteisöään ja pyrkimyksiään rakentaa sitä eteenpäin.

Kasto on mitä hupaisin tapaus. Aijai, naurattaa jo valmiiksi. Ehdoton hitti lasten parissa ja ihan mahtava lastentuntien opettaja - pääsin todistamaan Kaston "taikaa" mennessämme puskakyliin viikko sitten pitämään tunteja. Jos Kasto on paikalla, asiat ei voi olla huonosti. Hän on tämän naapuruston uusin bahá'í ja liittyi jokunen viikko sitten! Mä ja Zarrin tykätään pitää huolta Kaston sokeritasapainosta.

Job. Yks mun ehdottomista suosikkijutuistani on saada tämä mies hymyilemään ja nauramaan - ja yleensä se ei vaadi kovinkaan paljoa! :) Meillä on yhteisiä lastentunteja pari kertaa viikossa. Jos me ei olla lastentuntia pitämässä, meidät todennäköisimmin löytää jostain kitarat sylissä ja laulu huulilla (tai no, mun huulilla). Job yleensä heittää mitä mainioimpia ajatuksia keskusteluun. Tällä hetkellä hän vähän epäilee mun bislaman taitojani, mutta kyllä mä sille näytän… Ootahan vaan, herraseni…

On vielä yksi ystävä, joka ansaitsee tulla esitellyksi, vaikkei hän mukanamme shamppanjabiitsillä ollutkaan. Itseasiassa, hän ansaitsisi ihan kokonaan oman blogipostauksensa… Owen on ekaluokkalainen koulussamme ja hän on ehdoton nambawan pikkuystäväni. Hän on pikkuveli, jota mulla ei koskaan ollut. Mä kannan häntä reppuselässä ja hän kertoo mulle tarinoita rikkinäisellä englannillaan. Hiljattain hän on ottanut tavakseen syöksyä kimppuuni sokeasta kulmasta. Pahaa-aavistamattomana melkein menetän tasapainoni, mutta sitten kaikki muuttuukin hulvattomaksi akrobatiaksi. Owen on pikkuinen kullanmuru ja ei ole päivää jolloin hänen huutonsa "Ms. Elina, MISS ELINA!!!" ei toisi mitä suurinta hymyä kasvoilleni.

Että sellaista täällä, mitä sinne kuuluu?