Aelan Laef!

Koittakaahan kestaa ilman pisteellisia kirjaimia! :) Tunnen viilean oisen tuulen henkayksen ihollani. Kuulen kaskaiden sirinan. Kasissani on mita suurin, kuuma teekupponen. Kello on liki 23, mika Vanuatun ajankulussa on jo todella myohaan. En olisi hereilla, ellen olisi saanut nauttia taivaallisista kolmen tunnin paikkareista aikaisemmin paivalla – varsin harvinainen herkku, mutta talla eraa todella ansaittu namupala. Oon hukassa jossain ajatusteni sopukoissa. Ensimmaista kertaa viikkoihin, ehka jopa kuukausiin, voin vain istua tassa. Miettia. Pohtia. Kirjoittaa. Totta. Olen tainnut karsia hieman ‘bloggaajan blokista’, ei ole runosuoni (tai ehka ennemmin tarinasuoni) pahemmin sykkinyt. Kaikki mista olin suunnitellut kirjoittavani ei yhtakkia tuntunutkaan tarkealle tai mielenkiintoiselle. Voisin toki yrittaa kuvailla tapahtumia taalla, mutta jotenkin tuntuu, etten kykenisi valittamaan noita kokemuksia saati niiden aiheuttamia tuntemuksia. Voisin toki kirjoittaa erinai...

Suomeksi alempana! -------------------------------------------------------------------------------------- Hello there! I hope this blog post finds you well and happy, for that's how things are at this end! For the past few days Santo has really started to feel more like a home. Up until this point, it sort of felt like I was here on holiday. I'd walk the streets and think "Oooooh, I wonder what it would be like to live here" and then realizing how silly a thought it was. I DO live here! Life doesn't feel quite the same. I don't feel the same. And this is good. I've had many dreams of family and friends this week. I wouldn't say I'm homesick, but I do miss my dear ones at home - mainly, because I've now started to realize how little words can convey. There's so much I'd like to share with you, but words seem to fail me. I have some big thoughts that I need to chew on a little more before I can share ...