Chicken Tonight

Every once in awhile I get these Vanuatu-moments. They are moments when all of a sudden I become really aware of the fact that I'm in a rather random corner of the Earth, on a tiny little island in the middle of the Pacific Ocean, suuuuuuuuper far away from everything I'm used to (or well, now it's more like "used to be used to"). In those moments I'm usually filled with awe and amazement. It's a bit like in TV when all of a sudden the camera zooms out out out, very rapidly and in stead of looking at, say, two people talking, you've now zoomed so far out that you're looking at the globe, chilling in space with all its  planet pals. Yes, it's a bit like that, images flashing in my mind and many realizations happening all at once. These moments are always linked with extreme happiness and gratefulness. 

A couple of days ago I had one while I was standing inside of a 40ft container that just recently shipped its way here from China. It was about 8 o'clock in the evening, it was dark, rainy and muddy. I was watching 3 young men determinedly (read: stubbornly) building a little shack of a shelter, in an atmosphere filled with laughter. Yes, there in the dark, in the rain, in the mud, these guys were hammering away,  working with only a few pieces of wood, a couple of nails and some black plastic. The best time for a little building project has got to be in the pitch-dark night, right? One might ask: Why were they doing this? Because nothing was going to stop them from having a chicken night! 

So what's the story? What container? What chicken??

They are building a new house to the school grounds, one where I'm most likely to be moving into as well. The past weeks the guys have been clearing the bush, burning the vegetation, digging the ground, building metalstructures and working harrrrd on building the slab. I've been following the process with keen interest, I love seeing how things are made and built. I also received the name "Water Girl", as I often would arrive to the scene of the crime with bottles of cold wota. Anyhow. The slab is finally done and last weekend the rest of the house arrived. It's a prefabricated house shipped all the way from China - hence the big fat blue container that now decorates the side of the sports field. From now on the house should be fairly quick to build. That is, if the instructions had come along with the house, which they didn't. The guys will have a nice little 3D-puzzle to solve!

So. Now all the house parts are out of the container, spread out on one corner of the sports field. As many things here tend to grow legs and walk away fairly easily, some of the guys have to stay and keep watch over all the stuff during nights. Last night was the first night shift, a clear milestone - and therefore the perfect time for a chicken night (which, as far as I know, is now a well established tradition - this was the second time they had it).

Basically, all the while they were building the shelter, we had about 3kg's of chicken wings marinating in swili-sauce (short for sweet chili sauce, a new word I accidentally came up with while talking too fast). Once the shelter was done, a fire had to be made. Since most people use fire to cook their food anyway, these guys were pretty pro at lighting the fire even most the wood was wet. Then we just sat there, by the fire, talking the night away. Once we had a nice charcoal going, the barbecuing began. Ahhhhhhh! Swili-chicken, best late night dinner ever! I can't even begin to describe how amazing and delicious it was. And it wasn't merely the food. It was all of it: the dark damp night, the nuttiness and stubbornness of the guys, the laughter and the good spirit, the company, the warm fire, the stories, the tastiness of the kakae..  You totally missed out. 

I had no idea this whole 5-hour episode would take place. But boy am I glad it did, because it made it to my top favorite moments here. 

------------------------------------------------------------------

Aina vähän väliä koen erityisiä "Vanuatu-hetkiä". Ne ovat hetkiä, jolloin äkkiseltään tulen hyvin tietoiseksi siitä, että olen melko satunnaisessa maailmankolkassa, pienellä saarella keskellä Tyyntä valtamerta, todella kaukana kaikesta tutusta (vaikka nyt kaikki täälläkin on jo tuttua). Noina hetkinä olen yleensä täynnä ihmetystä ja ehkä jopa epäuskoa. Niitä hetkiä voisi kuvata vertaamalla niitä niihin zoomauksiin mitä telkkarissa joskus näkee: ensin katsot esimerkiksi kahden ihmisen keskustelua ja yhtäkkiä kamera zoomaa hurjaa vauhtia yhä kauemmas ja kauemmas tilanteesta kunnes yhtäkkiä tajuatkin katsovasi maapalloa lillumassa avaruudessa muiden planeettakaveriensa kanssa. Jeps, Vanuatu-hetket ovat vähän sellaisia - yhtäkkinen tietoisuuden aalto, kuvat vilisee silmissä ja tapahtuu monia tajuamisia yhtäaikaisesti. Nämä hetket linkittyvät aina mielettömään onnellisuuden ja kiitollisuuden tuntemuksiin. 

Pari päivää sitten koin vastaavanlaisen hetken seistessäni hiljattain Kiinasta tänne uineen 12-metrisen kontin sisällä. Kello oli kahdeksan kieppeillä illalla ja oli pimeää, sateista ja hyvin hyvin mutaista. Seurasin, kun kolme nuorta miestä päättäväisesti (lue: itsepäisesti) rakensivat pientä suojaa, kujeilun ja naurun täyttämässä ilmapiirissä. Siinä ne väkersivät, pimeässä, ilman sen kummempaa valaistusta, sateen valuessa niskaan ja mudan lotistessa jalkojen juuressa. Rakennusmateriaaleina oli pari hassua laudan pätkää, muutama naula ja musta muovipressu. Pilkkopimeä ilta on tietenkin se paras aika pienelle nikkarointiprojektille, eikö totta? Joku fiksumpi saattaisi kysäistä: miksi ihmeessä? Syy oli tämä: mikään, ei kerta kaikkiaan mikään, voisi estää meitä viettämästä "kana-iltaa"!

Mikä tämä juttu oikein on? Mikä ihmeen kontti ja mistä kanasta nyt oikein puhutaan??

Koulun tiluksille ollaan rakentamassa uutta taloa, johon miekin sitten lähitulevaisuudessa tulen muuttamaan. Viimeiset viikot jätkät ovat raivanneet pusikkoa, polttaneet kasvustoa, kaivaneet kaivamistaan, rakentaneet kehikkoja ja työskennelleet kovasti saadakseen betonijalustan valmiiksi. Oon seurannut tätä prosessia suurella mielenkiinnolla, musta on kiehtovaa nähdä miten asioita tehdään ja rakennetaan. Sain myöskin lisänimikkeen "Vesityttö", sen verran usein saattoi meikäläisen bongata työmaalta vesipullojen kera janoista kansaa juottamasta. Jokhatapauksessa. Jalusta on viimein valmis ja viime viikonloppuna saapui loput talosta. Kyseessä on prefabricated house eli… ööh, valmistalo (?) joka siis tuotiin tänne Kiinasta - siksipä meillä nyt siis onkin tuo valtaisa sininen urheilukentän kaunistuselementti - kontti!  Tästä eteenpäin talon rakennus pitäisi sujua muitta mutkitta - olettaen, että ohjeet talon kokoamiseen tulivat mukana. Vaan eivätpä tulleet! Pojjaat saavat nyt nauttia vähän isomman kokoluokan 3D-palapelistä!

Jotenka. Kontti tyhjennettiin, ja nyt kaikki palapelin palaset ovatkin somasti levällään kentän reunalla. Koska niin monilla asioilla täällä on tapana kasvattaa itselleen jalat ja lähteä lipettiin, on joidenkin jäätävä yövahtiin. Tuo kyseinen ilta olikin ensimmäinen yövahti, eli tietenkin muikea virstapylväs (pyrstävilvas) ja tietenkin juhlistamisen arvoinen hetki. Siispä oli vähintäänkin aiheellista viettää se "kana-illan" merkeissä (ja siten kuin minä olen asioista perillä, kyseinen illanviettotapa on jo pitkään (eli nyt kahdesti) jatkunut traditio!)

Samalla kun pojjaat ähersivät suojanrakennuspuuhissa, meillä oli kolmisen kiloa kanansiipiä marinoitumassa swili-soosissa (kätevä lyhennys "sweet chili saucelle", keksin sen vahingossa puhuessani liian nopeasti). Ja kun suoja saatiin valmiiksi, oli seuraavaksi saatava nuotio pystyyn. Koska useimmat täkäläiset kokkaavat nuotiolla päivittäin, kävi tuonkin nuotion pystyttäminen helposti vaikka puut olivatkin vähän kosteita. Siinä sitä sitten istuttiin, jutellen illan halki nuotion lämmöstä nauttien. Lopulta pääsimme grillaamaan hiilloksella, ja aijaijajaiii mitä namia se olikaan!! Swilikana, paras myöhäisillan illallinen aikapäiviin! Vaikea edes kuvailla sitä herkullisuuden määrää. Ja hetkestä ei tehnyt erityistä pelkästään se ruoka. Itselleni siitä teki erityisen tuo pimeä ja märkä yö, koko touhun höpöys ja jätkien mitä huvittavin itsepäisyys, nauru ja hyvä meininki, seura, lämmin nuotio, tarinat ja ruoan herkullisuus… Todellakin jäitte nyt jostain paitsi!

Mulla ei ollut etukäteen aavistustakaan, että tämä 5-tuntinen episodi tapahtuisi. Mutta olenpahan iloinen, että näin kävi, sillä tämä oli yksi suosikki illoistani täällä!