The Baby Bird
Suomeksi alempana.
You know those moments when you look around for an adult, and then you realize, you're the adult? And that you have to deal with whatever is happening?
You know those moments when you look around for an adult, and then you realize, you're the adult? And that you have to deal with whatever is happening?
One day it was lunch break at school when all of a sudden I hear the kids start yelling and screaming, but not because they were frightened or anything. It sounded more like they were excited about something. I caught up with the kids and guess what. A baby bird had fallen from the mango tree. One of the kids had grabbed it and others were chasing him. They all wanted it for themselves.
So. Here's a confession. I don't know much anything about baby birds. Or birds in general. All I was thinking was that the kids should not have touched the baby bird in the first place — it's nature and I'm sure baby birds fall (or jump?) from trees all the time. But the kids were so worried about the baby bird and its survival. Should they climb the tree and put it back in its nest? Should they take it home and nurture it?
"Look! It's mommy is calling for it! Is that the mama bird, Ms. Elina? Should we take the baby back to its nest? But I want to take it home, can I please take it home? No, can I take it home, I found it first!! But I've had baby birds before, I know how to look after them!"
Yeah. I don't know. I really, really don't know! Is there an adult here who'd know what to do? Like someone who is wise and knows everything about everything? No..? Wait, aren't birds like... dirty and covered in bacteria? WASH YOUR HANDS, KIDS, WASH YOUR HANDS! WITH SOAP!
"Can I call my mom to ask if the baby bird can stay with us?"
Do I have to decide what to do? But I have no idea! While I was trying to decide what to do, one of the kids had packed the bird in her backpack, so it'd be safe. There were three kids who wanted to take the baby bird home. They worked it out amongst themselves and one of them took the bird home after first checking with her parents that it was ok.
Then for the rest of the week, the baby bird now named Lucky (because how lucky was this bird to have been saved by the students from an otherwise certain death?) would come to school with us. Lucky lived in a small plastic contained filled with toilet paper and was fed with a mixture of papaya, arrowroot biscuit and egg (ummm.... uhhh.... ermm....?). Lucky was clearly trying to learn how to fly, as occasionally try its wings whilst standing on the edge of the container.
On Friday, the students noticed what they thought was the mama bird, flying around the mango tree. Indeed, it was the Mama bird, and it seemed as if it was trying to help Lucky to fly. Lucky was set free on the balcony and with great enthusiasm and excitement the students followed from behind the glass screen doors if the mama would accept the baby bird. I swear, this whole thing was better than any reality tv. Soon the baby bird fell off the balcony. And the kids? They screamed like never before and ran after it. So next we followed the events from ground level. Soon the Mama bird started to feed Lucky and we decided with the students that it was time to set Lucky free for good.
"But what will happen to it? What if some evil person kills it? What if, what if, what if?"
During all the breaks the kids would go and see if Lucky was still there in the yard. It was and we decided to just let it be. Some tears were shed, but it was time to let go. Next Monday the baby bird was nowhere to be seen. But I told the students that it was probably a good thing. Then I turned it into a writing prompt. Students, why don't we write about the all the exciting adventures of the Baby Bird? And we did. Will we ever see Lucky again? Who knows. But at least in our imagination, Lucky is doing just fine and is learning all about the world and its mysteries.
----------
Tiiättekö ne hetket, kun vilkuilet ympärillesi etsien jotakin aikuista selvittämään tilannetta? Ja sitten tajuat kauhuksesi, että sä oot se aikuinen?
"Elina-ope, Elina-ope!! Kato tätä lintua? Saadaaks me pitää se? Kuka sen saa??? Mä haluan viedä sen kotiin! EIKÄ, kun MÄ haluan viedä sen kotiin! Mutta mulla oli se ensin! Mutta mä näin sen ensin!! MUTTA SE ON MUN!! Saanko mä pliiiiiis viedä sen kotiin, mä lupaan pitää siitä hyvää huolta?"
Nyt on pakko tunnustaa. Mä en tiedä oikeastaan mitään linnunpoikasista. Tai linnuista ylipäätään. Mä oisin jättänyt koko linnunpojan rauhaan, enkä olisi koskenut siihen alun alkaenkaan. Sehän on osa luontoa ja oon melko varma, että lintuvauvoja tippuu (hyppää?) alas puusta tuon tuosta. Mutta oppilaani olivat hyvin huolissaan linnunpoikasesta ja sen selviytymisestä. Pitäisikö heidän kiivetä mangopuuhun ja yrittää palauttaa se pesäänsä? Vai pitäisikö se viedä kotiin hoivattavaksi?
"Kattokaa!! Sen äiti kutsuu sitä! Ope, onks toi sen äiti? Saadaaks me viedä se linnunpoikanen takas tonne sen pesään? Mut mä haluun viedä sen kotiin, saanhan, ope, saanhan? Eikä, kun saanko mä viedä sen kotiin, ku mä löysin sen! Mut mulla on ollu lintuja ennenkin, mä tiedän miten niistä huolehditaan!"
Joo-o. En tienny kyllä yhtään mitä tehdä. En siis kerta kaikkiaan. Onks tääl ketään aikuista, joka tietäisi mitä tehdä? Niinku semmosta oikeeta aikuista, joka tietää kaikesta kaiken tarpeellisen? Ei..? Hetkinen, eiks linnut ookki likasii ja bakteerien peitossa? PESKÄÄ KÄDET, LAPSET, PESKÄÄ KÄDET!! JA SAIPPUALLA!!
"Saaks mä soittaa äitille ja kysyy saaks se tulla meille?"
Siis munko nyt pitää päättää mitä tehdä? Eihän mulla oo aavistustakaan! Sillä välin, kun mä yritin pähkäillä mitä nyt kannattaisi tehdä, yksi oppilaista oli jo pakannut linnunpojan reppuunsa, jotta se olisi turvassa eikä muiden viskottavana. Kolme oppilaista halusi viedä sen kotiinsa. He sopivat asiasta keskenään ja lopulta yksi heistä päätyi viemään linnun kotiinsa, tarkistettuaan ensin vanhemmiltaan, että se kävi päinsä.
Koko loppuviikon tämä linnunpoikanen, joka nyt oli saanut nimen Lucky (eli onnekas, sillä olihan se nyt älyttömän onnekas, kun tuli oppilaitteni pelastamaksi, sillä muutoinhan sillä olisi ollut edessä takuuvarma perikato), kävi koulua kanssamme. Luckyn väliaikainen koti oli pieni wc-paperilla kalustettu muovirasia, ja sille syötettiin pienellä ruiskulla papaija-kahvikeksi-kananmuna-sekoitusta (öööööh….?). Lucky yritti selvästikin opetella lentämään, sillä se hyppeli välillä rasiansa reunoilla oikoen ja kokeillen siipiään.
Perjantaina oppilaat huomasivat mangopuussa linnun, jonka uskoivat olevan Luckyn äiti. Niin se taisi ollakin, ja vaikutti siltä, että se halusi opettaa Luckyn lentämään. Lucky päästettiin vapaaksi luokkamme takana olevalle parveekkeelle, ja lapset seurasivat silmät suurina ja into piukassa tapahtumia luokan lasiovien läpi tiiraillen. Hyväksyisikö emolintu poikasensa jälleen omakseen? Uskokaa pois, se oli parempaa kuin mikään tosi-tv-viihde! Kohtapa Lucky tipahti parveekkeen reunalta - ja lapset juoksivat kirkuen alas pihalle sen perään. Seuraavaksi seurasimme tapahtumia maan tasalla. Pian äitilintu alkoi syöttää Luckya ja päätimme oppilaiden kanssa, että ehkä oli aika päästää Lucky vapaaksi ja emonsa hoiviin.
"Mut mitä sille tapahtuu? Mitä jos joku ilkeä ihminen tappaa sen? Mitä jos, mitä jos, mitä jos?"
Välituntisin oppilaat juoksivat tarkistamaan, josko Lucky olisi vielä pihalla. Siellähän se vielä kökki, mutta päätimme vain antaa sen olla. Kyyneleiltä ei vältytty, kun Lucky oli päästetty vapaaksi. Viikonlopun jälkeen linnunpoikasta ei näkynyt enää missään. Kerroin oppilaille, että se oli todennäköisesti ihan hyvä juttu. Lisäksi saimme siitä hyvän virikkeen kirjoittamiselle. Mitäpä jos kirjoittaisimme linnunpoikasen seikkailuista? Ja mehän kirjoitimme. Näemmekö Luckya enää koskaan? Ken tietää, mutta ainakin mielikuvituksessamme sillä menee oikein hyvin ja se saa seikkailuissaan oppia yhtä ja toista maailmasta ja sen ihmeistä.
Olipa kerran yhden koulupäivän lounastunti. Yhtäkkiä kuulin, kun lapset alkoivat kiljua, kirkua ja kirmata ympäri pihaa. Ei suinkaan pelosta, vaan silkasta innostuksesta. Arvatkaapa mistä moinen into ja riemu? Linnunpoikanen oli tipahtanut mangopuusta. Yksi lapsista oli napannut sen hyppysiinsä ja nyt toiset jahtasivat häntä saadakseen itse pitää lintua käsissään.
"Elina-ope, Elina-ope!! Kato tätä lintua? Saadaaks me pitää se? Kuka sen saa??? Mä haluan viedä sen kotiin! EIKÄ, kun MÄ haluan viedä sen kotiin! Mutta mulla oli se ensin! Mutta mä näin sen ensin!! MUTTA SE ON MUN!! Saanko mä pliiiiiis viedä sen kotiin, mä lupaan pitää siitä hyvää huolta?"
Nyt on pakko tunnustaa. Mä en tiedä oikeastaan mitään linnunpoikasista. Tai linnuista ylipäätään. Mä oisin jättänyt koko linnunpojan rauhaan, enkä olisi koskenut siihen alun alkaenkaan. Sehän on osa luontoa ja oon melko varma, että lintuvauvoja tippuu (hyppää?) alas puusta tuon tuosta. Mutta oppilaani olivat hyvin huolissaan linnunpoikasesta ja sen selviytymisestä. Pitäisikö heidän kiivetä mangopuuhun ja yrittää palauttaa se pesäänsä? Vai pitäisikö se viedä kotiin hoivattavaksi?
Joo-o. En tienny kyllä yhtään mitä tehdä. En siis kerta kaikkiaan. Onks tääl ketään aikuista, joka tietäisi mitä tehdä? Niinku semmosta oikeeta aikuista, joka tietää kaikesta kaiken tarpeellisen? Ei..? Hetkinen, eiks linnut ookki likasii ja bakteerien peitossa? PESKÄÄ KÄDET, LAPSET, PESKÄÄ KÄDET!! JA SAIPPUALLA!!
"Saaks mä soittaa äitille ja kysyy saaks se tulla meille?"
Siis munko nyt pitää päättää mitä tehdä? Eihän mulla oo aavistustakaan! Sillä välin, kun mä yritin pähkäillä mitä nyt kannattaisi tehdä, yksi oppilaista oli jo pakannut linnunpojan reppuunsa, jotta se olisi turvassa eikä muiden viskottavana. Kolme oppilaista halusi viedä sen kotiinsa. He sopivat asiasta keskenään ja lopulta yksi heistä päätyi viemään linnun kotiinsa, tarkistettuaan ensin vanhemmiltaan, että se kävi päinsä.
Koko loppuviikon tämä linnunpoikanen, joka nyt oli saanut nimen Lucky (eli onnekas, sillä olihan se nyt älyttömän onnekas, kun tuli oppilaitteni pelastamaksi, sillä muutoinhan sillä olisi ollut edessä takuuvarma perikato), kävi koulua kanssamme. Luckyn väliaikainen koti oli pieni wc-paperilla kalustettu muovirasia, ja sille syötettiin pienellä ruiskulla papaija-kahvikeksi-kananmuna-sekoitusta (öööööh….?). Lucky yritti selvästikin opetella lentämään, sillä se hyppeli välillä rasiansa reunoilla oikoen ja kokeillen siipiään.
Perjantaina oppilaat huomasivat mangopuussa linnun, jonka uskoivat olevan Luckyn äiti. Niin se taisi ollakin, ja vaikutti siltä, että se halusi opettaa Luckyn lentämään. Lucky päästettiin vapaaksi luokkamme takana olevalle parveekkeelle, ja lapset seurasivat silmät suurina ja into piukassa tapahtumia luokan lasiovien läpi tiiraillen. Hyväksyisikö emolintu poikasensa jälleen omakseen? Uskokaa pois, se oli parempaa kuin mikään tosi-tv-viihde! Kohtapa Lucky tipahti parveekkeen reunalta - ja lapset juoksivat kirkuen alas pihalle sen perään. Seuraavaksi seurasimme tapahtumia maan tasalla. Pian äitilintu alkoi syöttää Luckya ja päätimme oppilaiden kanssa, että ehkä oli aika päästää Lucky vapaaksi ja emonsa hoiviin.
"Mut mitä sille tapahtuu? Mitä jos joku ilkeä ihminen tappaa sen? Mitä jos, mitä jos, mitä jos?"
Välituntisin oppilaat juoksivat tarkistamaan, josko Lucky olisi vielä pihalla. Siellähän se vielä kökki, mutta päätimme vain antaa sen olla. Kyyneleiltä ei vältytty, kun Lucky oli päästetty vapaaksi. Viikonlopun jälkeen linnunpoikasta ei näkynyt enää missään. Kerroin oppilaille, että se oli todennäköisesti ihan hyvä juttu. Lisäksi saimme siitä hyvän virikkeen kirjoittamiselle. Mitäpä jos kirjoittaisimme linnunpoikasen seikkailuista? Ja mehän kirjoitimme. Näemmekö Luckya enää koskaan? Ken tietää, mutta ainakin mielikuvituksessamme sillä menee oikein hyvin ja se saa seikkailuissaan oppia yhtä ja toista maailmasta ja sen ihmeistä.
Comments
Post a Comment