2 months // 2 kuukautta

Kirjoitin teille sitten romaanin. Hups.

Kaksi kuukautta pyörähtänyt Vanuatulla. Koulu on jo puolivälissä lukukautta. Aika mennä viipottaa ihan hirmuista vauhtia! Vaikka elo täällä onkin selvästi vähemmän hektistä kuin Suomessa, kyllä me täälläkin osataan olla kiireisiä. Jos luulet, että täällä vaan lojutaan riippumatoissa ja siemaillaan kookosmehua, niin ei se ihan niin mene! Itseasiassa, en oo juurikaan nähny riippumattoja, pitääkin etsiä jostain sellainen…

Koulu pitää kiireisenä arkipäivisin. Täkäläiset lapset ja nuoret ovat onnistuneet kasvattamaan miun sydämestä yhä suuremman ja suuremman.. Nautin jokaisesta hetkestä, jonka saan viettää heidän kanssaan. Vaikkakin, myönnetään, välillä he ovat älyttömän meluisia, remuisia ja villejä. Mutta niinhän lapset ovat, eikö vaan? Heistä huokuu kuitenkin lumoavaa iloa ja se tarttuu. Alkaa kummasti tuntua siltä, että mun pitäis jatkossakin työskennellä lasten kanssa.

Yksi viikkoni ehdottomista kohokohdista on aika, jolloin luemme tarinoita lapsille lounastauolla. Nappaamme maton kirjaston lattialta, ja kirmaamme nurtsille puun varjoon. Kirjan pituudesta riippuen, luemme yhdessä joko kirjan tai kaksi. Tällä viikolla pääsin lukemaan lapsille tarinan aivastelevasta elefantista nimeltä "Blessu". Oli hurjan hauskaa, laitoin lapset tekemään käsillään itselleen kärsän, sitten aivastelimme yhdessä ja nauraa kikatimme.

Koulun jälkeen saatan pitää kitaratunteja. Yleensä lähdemme kuitenkin autolla pitämään lastentunteja joko Ban Baniin, Show graoniin tai Mangoon. Nuo ovat kolme eri naapurustoa, joissa käymme joka viikko. Näillä tunneilla opetamme lapsille hyveistä, joita meillä kaikilla on. Opettelemme pienen tabu toktokin ulkoa. Tässä esimerkki:

"O Fren! Insaed long hart blond yu, yu mas planem nomo ol flaoa blong lav."

"Oi Ystävä! Istuta sydämesi puutarhaan vain rakkauden ruusu."

Jutustelemme lasten kanssa näiden sanojen merkityksestä ja yritämme kehittää hyveitä niin heissä kuin itsessämmekin. Laulamme lauluja, kuuntelemme tarinoita, teemme väritystehtäviä ja leikimme leikkejä. Väritystehtävistä puheenollen… Kerran Show Graonissa lapset olivat värittäneet oikein kauniisti, joten päätimme esitellä tunnin lopussa hienot aikaansaannokset kaikille, aplodien kera tietenkin. Meidän piti sanoa "Tämän kuvan väritti hienosti _______". Bislamaksi se menisi näin: "Hemia naesfala kala blong ______". Zarrin päätyi kuitenkin sanomaan "Hemia naeskala fala….", mikä puolestaan tarkoittaa  "Tämä kauniin värinen kaveri tässä…" Niinpä niin, kauniin värisiä kavereita on täällä kaikkialla, jeps! :D Kyllä nauratti!

Tämän kaltaisia lasten herkkää sydäntä ravitsevia ja vahvistavia henkisen kasvatuksen oppitunteja pidetään ympäri maailmaa. Lastentunnit ovat yksi mahtavista yhteisörakentamisen palikoista, joita maailmanlaajuinen Bahá'í-yhteisö tarjoaa kaikille uudenlaisen kulttuurin luomisesta kiinnostuneille. Tavoitteena on luoda kulttuuria, jossa kilpailuhenkisyyden, jaottelun ja eristyneisyyden sijasta pyritään kasvattamaan ihmisten kyvykkyyttä palvella toinen toisiaan; kulttuuria, jossa yksilöt ja ryhmät voimautuvat tekemään (pieniä ja) merkittäviä muutoksia omassa elinympäristössään, omassa naapurustossaan. Eräs ystävä täällä puki tämän ajatuksen sanoiksi kätevällä tavalla: "Me emme ehkä ole maailman kuninkaita ja hallitsijoita, mutta voimme olla oman elinympäristömme kuninkaita. Saatamme olla yksilöinä voimattomia muuttaa koko maailmaa, mutta voimme muuttaa naapurustomme!"

Vaikka kaikki muutos lähtee aina liikkeelle siitä omasta navasta.

Perjantai-illat on omistettu nuorten illalle. Keräännymme yhteen viettämään aikaa yhdessä ja samalla pyrimme innostamaan ja auttamaan paikallisia nuoria palvelun polulle. Tällä viikolla mulla oli ilo toimia illan emäntänä. Puhuimme siitä, miten "epätäydellinen silmä havaitsee epätäydellisyyksiä". Pohdiskelimme mistä olemme mahtaneet saada moisen epätäydellisen silmän ja josko olemme tuomitut kärsimään kyseisen härpäkkeen kanssa koko elämämme. Mitä ilmeisimmin, yksi elämämme tavoitteista on jatkuvasti yrittää puhdistaa sydäntämme ja mieltämme moskasta, jotta voisimme kuikuilla ja tutkailla maailmaa puhtain silmin, keskittyen virheiden sijasta suuntaamaan omaa elämäämme ja tekojamme kohti parempaa. Ja mitähän se tarkoittaa käytännössä? No… tällaisista asioista me keskustelemme, hirmuisen kiintoisaa, pakko myöntää! Keskustelun jälkeen jatkoimme vielä taiteiden ja musiikin parissa. Maltan tuskin oottaa ensi perjantaihin!

Lauantai onkin sitten "vapaapäivä", ellei sitten satu olemaan jotain tapaamista, kokoontumista tai kylävierailua. Yleensä on jotain :) Ja sunnuntaisin tapaamme paikallisen bahá'í-yhteisön parissa yhteisen hartaustuokion ja syventymisen merkeissä. Ja sen jälkeen onkin vuorossa jälleen yksi lastentunti.

Näissä merkeissä mun viikot vierähtävät - jos ei sitten ole vielä jotain erityistä, kuten tällä viikolla.. siitä lisää myöhemmin! Että kiirettä pitää, mutta tätä vartenhan mä tänne tulin: omistamaan itseni ja aikani palvelulle. Mutta mitä on tämä paljon puhuttu palvelu?

Palvelu on jotain paljon enemmän kuin vain toisten auttaminen. Se on antamista ilman, että odottaa jotain palkkioiksi. Se on rakkauden muoto, se on ystävyyttä ja välittämistä huokuvia tekoja. Palvellessa jättää jälkensä ilman sitä turhantärkeää ajatusta siitä, että kyseessä on juuri MINUN jälkeni. Palvellessa antaa itsensä Kaikkivaltiaan välineeksi tehdä hyvää. Palvelun myötä maailma muuttuu. Palvelu voi vaientaa ja opettaa egollemme nöyryyttä. Palvelun myötä opimme. Palvelusta voimme löytää ilon. Palvelu antaa elämällemme merkityksen, olimmepa keitä tahansa ja missä tahansa. Joskus palvelu vie meidät tekemään juuri sitä mitä haluammekin. Joskus taas uhraamme omat halumme ja toiveemme palvelun hyväksi. Palvelun myötä kasvamme. Meidät on luotu sitä varten. Sen ympärille voimme koota koko elämämme. Palvelu tekee meistä kauniita.

Ennen ajattelin paljon "mitä minä voin tehdä palvellakseni, miten käyttää taitojani ja kykyjäni parhaiten palveluun?" Nyt ajattelussani on kuitenkin tapahtumassa muutos, sillä nyt kysynkin itseltäni: "Mikähän olisi muille parhaaksi?" Yritän tehdä tästä itselleni yhä tiedostetumman ajattelutavan elämääni ohjaamaan. Mitä tämä ihminen tässä tarvitsisi ollakseen onnellisempi? Mitä ystäväni kaipaa? Mitä voisin tehdä naapureilleni, mistä tämä yhteisö voisi hyötyä? Sitten ei tarvitse muuta kuin pyrkiä vastaamaan siihen kysymykseen ja tarpeeseen - joko henkilökohtaisesti tekemällä jotain tai löytämällä joku sopivampi ja soveltuvampi henkilö iloa kylvämään. Kaikissa voi nostattaa tätä kyvykkyyttä ja halua palvella. Tarvitaan mukautuvuutta, visiota ja todellista vilpitöntä välittämistä!

Palvelua voi tietenkin tehdä missä vaan ja niin lukuisin eri tavoin. Päätin omistaa yhden vuoden elämästäni pelkästään palvelulle ja siitä oppimiselle. Ja päätin nimenomaan lähteä jonnekin kaukaiseen kehitysmaahan sitä tekemään. Miksi ihmeessä?

Ensiksikin, halusin pois kaikesta tutusta. Pois kaikesta minkä tiesin. Ja erityisesti pois kaikesta minkä luulin tietäväni, kauas kaikista kuvitelmistani. Esimerkiksi, oon tässä oppimassa, että mulla on kaikenlaisia lannistavia harhakuvitelmia itsestäni ja kyvyistäni - hauskaa huomata, että oon ollut väärässä! Tekee aina hyvää irrottautua omista pienistä kuvioistaan ja hankkia vähän uutta perspektiiviä. Suosittelen, kantsii kokeilla vaikka vaan pienessä skaalassa. Uudet rutiinit avaa uusia mahdollisuuksia ja näkemyksiä.

Toiseksi, halusin ottaa etäisyyttä materialismin tiukasti valtaamasta kulttuurista. Jo nyt näen miten lamaannuttava ja passivoiva vaikutus sillä voi olla, ja miten viekas vaikutuksessaan… Hyvä Länsi, tätä puolta sinusta en kaipaa laisinkaan. Vaikka sitten täällä en saakkaan sitä juustoa, chai latteja ja nopeaa nettiä.

Kolmanneksi, yksi mahtavista siunauksista mitä lähtemisestä seuraa, on sen tajuaminen, miten rakkaita perheenjäseniä ja ystäviä mulla onkaan. Oonpa hurjan onnekas kun saan tuntea niin kauniita ihmisiä. Mulle koti-ikävä ei niinkään ilmene kaipuuna tulla takaisin, vaan syvänä rakkauden ja kiitollisuuden tunteena, mikä välillä oikein vääntää sydäntä. "Rakkaus koskee, mutta joskus se tekee hyvää ja tunnen olevani elossa". Siltä se tuntuu. En ole surullinen - vaan kiitollinen, että saan tuntea ja kokea niin paljon. Ystävä kerran sanoi, että jos jokin tekee oikein kipeää, se lienee äärimmäisen tärkeää. Ettäs tiedätte. :)

Mutta nyt en lätise enää yhtään pidempään - terveisiä vaan täältä +32°C:n kosteudesta!

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Looks like I wrote you a novel. Oops!

I've spent 2 months in Vanuatu. We're halfway through the first term of school already. Time is flying incredibly fast! Even though the pace of life is more of a stressless kind here (compared to Finland anyway), we still manage to be very busy. It's not hammocks and coconut water all day long, you know!! No hammocks at all, actually. I really should go find one…

School keeps me busy during weekdays. The children and youth have made my heart grow in size… I'm enjoying every minute I get to spend with them. Although, there are times when it gets ridiculously loud and crazy and wild. But that's kids for you, eh? The joy that radiates from their beings is captivating. And contagious.  I'm becoming more and more certain that I should work with kids in the future as well. 

One of my absolute favorite times of the week is when we have story-reading for the children. We take a mat from the library, go sit under the shade of trees outside and read a book or two during lunch break. This week, I got to read a story of a sneezing elephant named "Blessu". It was funny, I made all the kids to cross their arms, hold their nose with their left hand and hold out their right arm as a trunk. Then we made sneezing sounds and laughed. 

After school I might give a guitar lesson or more likely we'll take the truck and go hold a children's class either in Ban Ban, Ban Ban Whitewood, Show Graon or Mango, four neighborhoods here in Luganville. In these classes we learn about virtues that we all have inside us. We learn a tabu toktok such as this one by heart:

"O Fren! Insaed long hart blong yu, yu mas planem nomo ol flaoa blong lav."

"O Friend! In the garden of thy heart plant naught but the rose of love."

With the children we talk about the meaning of these words and try to train these virtues in them and in our selves. We sing songs, we listen and learn stories, we color pictures, we play games. Talking of coloring pictures… In Show Graon, the kids had done a beautiful job coloring the pictures. Me and Zarrin were to show them out to all at the end of the class and praise them accordingly. Now, we were to say "This beautiful coloring was done by ______". In bislama it goes like this: "Hemia naesfala kala blong ______!" But Zarrin accidentally said: "Hemia naeskala fala…" Yeah. Nice colored fellas all around, eh???? Hahahah, we had a great laugh at that! :)

These kinds of classes that provide children with spiritual nourishment for their tender hearts are held all over the world. Children's classes are one of the wonderful community building bricks that the worldwide Bahá'í community is offering for all who wish to participate in creating a new kind of civilization and culture - a culture, where instead of competition, division and isolation we have people raising their capacities to serve one another; where individuals and groups are empowered to make small and yet ever so significant changes in their own environment, in their own neighborhoods. A friend here phrased it quite nicely: "We may not be kings of the world, but we can be the kings of our neighborhoods. We may be too small to change the world but we CAN change our neighborhoods!"

But of course, it always starts with the man in the mirror.

On Friday evenings we go to a youth gathering. It's a social gathering but also aims to inspire and help local youth to engage in service for the wider community. This week I had the privilege of hosting it! We talked about how "an imperfect eye beholds imperfections". We discussed where we get this "imperfect eye" and whether or not we're doomed to live with it. Obviously, it's our goal in life to try and purify our heart and mind so that our sight wouldn't be focused on the imperfections of life and of others, but rather on developing all aspects of our own lives and actions towards excellence. So how do we do that in practical terms? Interesting topics, I must say! After we finished our discussions, we continued with a bit of arts and songs. Can't wait till next Friday!

Saturday is my "day off". Unless there's a meeting of some kind. Or a village to visit. Quite often there's something happening. On Sundays there's a devotional gathering and a deepening at the school with the local Bahá'í community. After that there's that one children's class… 

Yup, so that's pretty much my weekly activities -  if there's nothing special happening, like this week.. but I'll tell about that later :)  I do enjoy keeping busy - it's what I came here for, to devote myself and my time for service. But what is service?

Service is not the same as helping, serving is something much more. Service is about giving without expecting anything in return. Service is a form of love, expressed in kind and caring deeds. Service is about leaving a mark without the importance of it being "your" mark. It's about offering yourself as a tool for the Almighty to use. Through service the world is changed. Through service, our ego can be overturned and humbled. Through service we learn. Through service joy is found. Service gives meaning to our lives, no matter who we are or where we are. Sometimes it's about doing exactly what you want to. Sometimes it's about sacrificing your wishes and wants. Through service we grow. It's what we were created for. It is the focal point around which to build our lives. Service makes us beautiful.

I used to think "what can I do, how can I be of service, how do I utilize my talents and skills?" Now I'm thinking more of the people I'm with and hear a voice asking: "What would be best for them?" It's a new, or at least more conscious guideline for my life: what would this person need to be more happy, how about my friend here, what does my neighbor need, what does my community need. Then all I have to do, is try and fulfill that need - by personally doing something or by finding the someone more suitable for the task. Building capacity in everyone. It's about versatility, vision and true caring for the well-being of others. 

Service can be done in numerous ways and anywhere on this planet. But I chose to dedicate a year of my life to focus simply on serving. And I specifically chose to leave my home and go to a remote, third world country to do this. Why?

Firstly, coming here takes me away from everything I know. And most importantly, it takes me away from all my false ideas of what I think I know. For example, I'm learning that many things I thought about myself and my abilities are quite untrue. It's always a good idea to break free from the old patterns you've created in life and gain new perspective. Please try it, in a small scale, big scale - doesn't matter. New routines open up new possibilities.

Secondly, I wanted to distance myself from the tight grasp of the materialistic culture. Already I'm starting to see how paralyzing and passivating that culture is. And how cunning in its effects… Dear West, I do not miss this bit of you. Even if I can't have cheese, chai lattes or fast internet here. 

Thirdly, one remarkable blessing that comes with leaving home is realizing how incredibly dear family members and friends I have. I'm blessed to know such beautiful people. For me homesickness is not a longing to go back, but a deep feeling of love and gratitude that at times really wrenches my heart. "Love hurts, but sometimes it's a good hurt and it feels like I'm alive". That's how it is for me. It doesn't make me sad - it makes me thankful for being able to feel so much. A friend once told me that if something really hurts it's a sign that it's important. So there you go. :) 

I shan't make this post any longer - greetings from the +32°C humidity like no other!