Aelan Laef!

Suomeksi alempana! -------------- Showgraon is one of the neighborhoods of rural Luganville. From the school, it's about 20 minutes walk to Showgraon, straight across the plantation. The plantation is a vast area, filled with neat rows of coconut trees, the occasional truck paths and roads going through it and heeeeeaps of cows (buluk) who are rather scared of you and stare when you pass. I'm not allowed to walk in the plantation alone because it can be dangerous. No, it's not so much the threat of coconuts falling on your head (even if I do know a person who walked across the plantation wearing a helmet - hahahah!) or because of the crazy buluks attacking you. It's because the plantation is quite deserted - which makes it a "perfect" place for a crime like attacking/raping someone. Therefore -- boys can walk across it by themselves but girls - no. Of course, I didn't know anything about this, so there was a time when I'd go walk ther...

Muutamia mainitsemisen arvoisia hetkiä touko- ja kesäkuulta:   Tuli muun muassa nukuttua yksi yö trampoliinilla kirkkaan tähtitaivaan alla seitsemän muksun kanssa, jotka pitivät tehokkaasti huolen, että varmasti litistyin kunnolla. <3   Pidimme paikallisen bahá'í-yhteisön kanssa kuutamopiknikin! Bahá'ít ympäri maailmaa pitävät yhteisön juhlan kerran 19:ssä päivässä. Juhlan myötä ystävät saavat tilaisuuden tulla yhteen, virkistää henkeään, jakaa ja kuulla yhteisön uutisia, neuvotella sydäntä askarruttavista asioista, lahjoittaa rahastoon ja välittää eteenpäin ideoita ja ajatuksia yhteisön kehittämisestä. Tällä kertaa me vapaaehtoiset olimme juhlan emäntinä. Ja koska sattui olemaan mitä kaunein kuutamo, päätimme viettää juhlan ulkona, nautiskellen teetä tähtitaivasta ihaillen. Opetan nyt siis matikkaa ja luonnontieteitä, kahden huipputyypin, Mr. Jesinon ja Mr. Teten kera. Oli aikamoinen shokki tajuta, ettei mun seiska luokkalaiset osanneet lukea kell...

Koittakaahan kestaa ilman pisteellisia kirjaimia! :) Tunnen viilean oisen tuulen henkayksen ihollani. Kuulen kaskaiden sirinan. Kasissani on mita suurin, kuuma teekupponen. Kello on liki 23, mika Vanuatun ajankulussa on jo todella myohaan. En olisi hereilla, ellen olisi saanut nauttia taivaallisista kolmen tunnin paikkareista aikaisemmin paivalla – varsin harvinainen herkku, mutta talla eraa todella ansaittu namupala. Oon hukassa jossain ajatusteni sopukoissa. Ensimmaista kertaa viikkoihin, ehka jopa kuukausiin, voin vain istua tassa. Miettia. Pohtia. Kirjoittaa. Totta. Olen tainnut karsia hieman ‘bloggaajan blokista’, ei ole runosuoni (tai ehka ennemmin tarinasuoni) pahemmin sykkinyt. Kaikki mista olin suunnitellut kirjoittavani ei yhtakkia tuntunutkaan tarkealle tai mielenkiintoiselle. Voisin toki yrittaa kuvailla tapahtumia taalla, mutta jotenkin tuntuu, etten kykenisi valittamaan noita kokemuksia saati niiden aiheuttamia tuntemuksia. Voisin toki kirjoittaa erinai...