Blueberry bananas and motorbikes

Muutamia mainitsemisen arvoisia hetkiä touko- ja kesäkuulta: 

Tuli muun muassa nukuttua yksi yö trampoliinilla kirkkaan tähtitaivaan alla seitsemän muksun kanssa, jotka pitivät tehokkaasti huolen, että varmasti litistyin kunnolla. <3 

Pidimme paikallisen bahá'í-yhteisön kanssa kuutamopiknikin! Bahá'ít ympäri maailmaa pitävät yhteisön juhlan kerran 19:ssä päivässä. Juhlan myötä ystävät saavat tilaisuuden tulla yhteen, virkistää henkeään, jakaa ja kuulla yhteisön uutisia, neuvotella sydäntä askarruttavista asioista, lahjoittaa rahastoon ja välittää eteenpäin ideoita ja ajatuksia yhteisön kehittämisestä. Tällä kertaa me vapaaehtoiset olimme juhlan emäntinä. Ja koska sattui olemaan mitä kaunein kuutamo, päätimme viettää juhlan ulkona, nautiskellen teetä tähtitaivasta ihaillen.

Opetan nyt siis matikkaa ja luonnontieteitä, kahden huipputyypin, Mr. Jesinon ja Mr. Teten kera. Oli aikamoinen shokki tajuta, ettei mun seiskaluokkalaiset osanneet lukea kellotaulua. Sehän on yksi niistä asioista, jotka opimme kotona, eikö? Entä jos kotona ei ole kelloa? Mitä jos kello on auringonnousu, -lasku ja kaskaiden sirinä? Muistutus itselle: kellon ja ajan kulumisen opettaminen voi olla yllättävän haastavaa. Luonnontieteissä taas olemme opiskelleet asioita vedestä. Teimme mm. suolaa merivedestä. Luonnontieteiden opettaminen tuntuu lähinnä resurssien olemattomuudesta kärsimiseltä - aina saa olla metsästämässä yhtä jos toista vekotinta, välinettä, materiaalia, ainetta…

Söin tossa yks päivä banaanin, joka maistui mustikoille.

Eräs päivä saapui paketti Suomesta! Iskä ja äiti lähetti pari kirjaa ja SUKLAATAAAAAAA!!! Fazerin sininen, ouujjeeeeeee! :) Nyt se on siis testattu: suklaa kulkee postissa maailman äärin oikein mukavasti ja selviää matkasta mitä parhaimmassa kuosissa! Siispä….. ystävät, ottakaahan vinkki vastaan… tiiätte mitä tehdä! Äiteeltä saatte osoitteen.

No sitten oli moottoripyöräajelu… Lähdin koululta moottoripyörän kyydissä, mutta saavuin perille taksilla… Rengas puhkes puolvälissä matkaa!! Mä vannon kautta kiven ja kannon, mulla ei ollu mitään osaa ja arpaa tässä, se ei ollu miun vika..!! Sen jälkeisillä reissuilla kaikki on menny ihan loistavasti! Minä <3 Moto. Nyt täytyy enää opetella ajamaan sitä itse, se meinaan ratkoisi monen monta monituista pulmaa. Jos voisin, kulkisin jalan kaikkialle. Mutta tällaiselle valkoiselle naiselle se ei ilmeisesti oikein käy päinsä - jonkun täytyisi kulkea saattamassa (ja kuka tämän voi tehdä, siitäkin voi halutessaan tehdä ongelman), varsinkin pimeällä tai sitten täytyisi olla kyyti järjestettynä. Joskus tämä voi olla yllättävän vaikeaa… Ja pimeyskin saapuu nykyisin jo puoli kuuden aikaan. Tämä tarkoittaa, että oon hyvin riippuvainen muiden menemisistä. Hmmm… täysin uudenlainen rajoitettu vapaus meikäläiselle.

Oon unohtanut millaisia lämpimät suihkut ovat. Lämmin/kuuma vesi? Kuulostaapa kummalliselle. Jääkö lämpimästä suihkusta virkistynyt olo vai nukuttaako se? En muista! Olkaahan kiitollisia ja nauttikaa!! :) 

Oon ollu kaatamassa pusikkoa viidakkoveitsen kera! Meitä oli pienoinen joukko raivaamaassa kasvillisuuden valtaamaa maalänttiä ja huhhei, se oli aikamoista se! Kunnon fyysistä työtä joka ei vaadi juurikaan aivotoimintaa. Senkun mätki menemään, sai päästää kaikki energiansa valloilleen ja hakata veitsi kädessä sydämensä kyllyydestä. Teki muuten erinomaisen hyvää ja työn tulokset näki saman tien. Ja sitten ne toiset tulokset tunsi lihaksissaan sitten vähän myöhemmin… Jaa, miksikö raivasimme puskaa? No koska meillä on täällä talonrakennus meneillään!

Tuutoroin tällä hetkellä kahta Ruhi Instituutin kurssia bislamaksi! Kestihän tuo noin nelisen kuukautta, mutta nyt tuo kieli sujuu jo suht mukavasti. Mulla ei oo mitään ongelmaa koittaa kommunikoida paikallisten kanssa, mutta jos valkoisten edessä pitää alkaa veistelemään bislamaksi, niin voi hyvänen aika kun se menee kangerteluksi. Siinä tulee jotenkin kovin itsetietoiseksi ja sitten onkin solmussa.

Mulla on myös viime aikoina ollu pieniä törmäyksiä kulttuurin kanssa ja ne on välillä ravistellu vähän enemmänkin tätä pientä tyttöä. Ei mitään kovin vakavaa, ei mitään mistä ei selviäisi, mutta haastellisia tilanteita yhtäkaikki. Tässä kohtaa en mene sen pidemmälle yksityiskohtiin, mutta sanotaanpa vain, että… tää pakollinen valkoisen naisen leima voi tehdä kaiken yllättävän monimutkaiseksi ja hankalaksi vaikkei se olisikaan totta, eikä niin tarvitsisi käydä. Mulle se ei merkitse yhtään mitään, enkä tee siitä numeroa mutta valitettavasti joillekin se on "ongelma". Ymmärrän toki, että mun tehtäväni on sopeutua täkäläisiin oloihin ja kulttuuriin ja mielelläni sen teenkin -- niin kauan kuin se ei tule täällä tekemäni palvelun esteeksi. Sillä juurikin tuon palvelun kautta voimme rakentaa uudenlaista kulttuuria, joka perustuu henkisiin arvoihin, sellaisiin, jotka arvostavat ja vastaanottavat kulttuurillisen rikkauden, erilaisuuden ja kauneuden osana moninaisuuttamme. Tämä uusi kulttuuri jättää taakseen sellaiset "kulttuurilliset" piirteet kuten selän takana puhumisen, panettelemisen ja kulttuurilliset ennakkoluulot. Toivotaan vain, että pystyn navikoimaan kulkuni joutumatta pahemmin karikoille ja törmäyskursseille.

Kaikista kaunein, palkitsevin ja mahtavin kokemus koko Vanuatulla olemiseni aikana, on ollut oman lastentunnin aloittaminen ja pitäminen Showgraonissa. Ystäväni kanssa oomme muodostaneet mahtavan tiimin. Oomme onnistuneet löytämään toimillemme vahvan yhteisen niin ajatuksen, toiminnan kuin visionkin ykseyden ja on ollu mitä huikeinta saada oppia ja työskennellä yhteisellä palvelun polulla. Päivääkään ei kulu ettenkö ajattelisi noita mahtavia, kauniita lapsia ja tuntejamme tuossa naapurustossa. Seuraava postaukseni taitaakin kertoa tästä lastentunnista.

---------------------------------------------------------------------------

A few highlights from May and June:

There was the occasion of sleeping under the clear night sky on the trampoline with about 7 kids making sure I was well-squashed. <3  

Then there was a moonlight picnic with the local Bahá'í community! We had a community feast that Bahá'ís all over the world hold every 19 days. It's an opportunity for the friends to come together, to uplift and recharge their spirits, to hear and share the news of the community, to consult on whatever is in their hearts, to give to the fund and to send forward their ideas in developing the community life. This time, the feast was hosted by me and Zarrin. And since there was a beautiful full moon, we took the feast outside and enjoyed our tea admiring the night sky. Very memorable.

I'm also teaching maths and basic science, helping two wonderful young men, Mr. Jesino and Mr. Tete. It was quite a shock to me when I realized most kids in my YEAR 7 class don't understand how a clock works. You know, the old school clock face. It's one of those things that most of us learn at home, right? But what if you don't have a clock? What if your clock is the sunrise, sunset and the chirping sound of the crickets? Note to self: teaching about time and clocks can be surprisingly difficult. In basic science we've been learning about water and we made salt out of sea water. Teaching basic science feels like a never-ending quest for some random instruments, materials, substances that we simply don't have… 

The other day, I had a banana that tasted like blueberries.

Then there was the care-package from Finland. Mom and Dad sent me some books and CHOCOLATE!! Fazerin Sininen! :) Turns out that chocolate survives the trip across the globe perfectly well, so friends… you know what to do. You can get the address from my Mom.

Then there was the motorbike ride. I left the school in the back of a motorbike but arrived to my destination by taxi… for we had a flat tyre halfway! I SWEAR, it wasn't my fault, honestly, it wasn't me… :D All the other times I've been on the bike, it's all been good!! I <3 Moto. Now I just need to learn how to drive one myself, that would solve a LOT of issues… If I could, I would just walk everywhere, but that's not an option for a white woman. I always have to be accompanied (and who can do this - even this can be made into a problem), especially when it gets dark or then I need transport, and sometimes it can be hard to arrange. These days it gets dark around 5.30pm. Plus, this means I'm always dependent on other people. Restricted freedom, interesting…

I've forgotten what hot showers are like. It sounds weird, does it really leave a fresh feeling afterwards? I can't remember… You're so lucky!! :)

I've been cutting down bush with a machete!! There was a bunch of us working together to clear some land, and oh boy, it was great fun. Proper physical work that requires zero brain activity. You can let ALL your energy out and just WHACK to your hearts content. It felt so so so good. And you could see the results immediately. And you'd feel the other results for quite a few days, too… And why were we clearing bush? So that we can build some houses… exciting times!

I'm tutoring two Ruhi Institute courses, and both of them are in… Bislama! It took me about 4 months, but now I'm ok with the language. Interestingly, I'm not scared to use it with locals, but I don't really like using it in front of expats. It makes me feel very… self-conscious.

I've recently also had some near "run-ins" with the culture that shook me up a bit. Nothing serious, nothing that can't be overcome, nothing that should cause too much trouble. I won't go to details at this point, but let's just say… being a white woman can make things complicated when they really aren't and need not be.  I don't make it into a problem, in fact, I don't make it into anything at all, but sadly, some do. I understand that I'm the one who needs to adjust here and I'm willing to do that as long as it doesn't come between me and my service here. For through this service we can create a new culture that is based on spiritual values, values that embrace and appreciate the beauty and richness of different cultures, but let's go of other "cultural" features like backbiting and cultural prejudices. Let's just hope I can navigate my way forward without too much crashing and clashing going on.

The most beautiful, rewarding and wonderful experience during my whole time here in Vanuatu, has been the process of starting and having a children's class in Showgraon. I've found a friend with whom we make a great team and we have found such unity of thought, action and vision for what we do. It's been an absolute joy to work and learn together in this path of service. Not a day goes by that I don't think about those beautiful children and the class there. My next post will be about this class.